Kardemummon tiimi vahvistuu

Kevät on kasvun ja uusien mahdollisuuksien aikaa ja tämä näkyy myös Kardemummossa. Alkuvuonna täydentynyt tiimi tekee entistä vahvemmin töitä ikäihmisten elämänlaadun parantamiseksi ja hoitajien työn keventämiseksi.

Kardemummon tiimi on alkuvuoden aikana saanut vahvistusta sekä asiakkuuksien hoitamiseen että sisältö- ja viestintätehtäviin. Yrityksen perustajien, Samu Vatasen ja Mikael Johanssonin, seuraksi tiimiin ovat liittyneet asiakkuusvastaava Hilda Hakkarainen sekä sisältö- ja viestintävastaava Maaria Keskitalo. Uusien työntekijöiden myötä Kardemummon joukkue vahvistuu erityisesti gerontologisella osaamisella ja monipuolisella viestinnän kokemuksella.

Asiakasmäärien kasvaessa aktiivinen yhteydenpito asiakkaisiin on tullut yhä keskeisemmäksi osaksi Kardemummon toimintaa.

- Haluamme tarjota asiakkaillemme asiantuntevaa ja mutkatonta asiakaspalvelua ja olla helposti tavoitettavissa, kun asiakkaalla on tekninen pulmatilanne tai sisältöidea jaettavanaan, Samu Vatanen toteaa.

Säännöllisesti päivittyvät laadukkaat sisällöt ovat Kardemummon kehittämän HILDA-palvelun sydän. Ikääntyneen synnyinvuoteen perustuvasta musiikkimatkasta alkunsa saanut palvelu on tänä päivänä jatkuvasti uudistuva monipuolinen sisältöpalvelu – kuin hoivakotien käyttöön räätälöity Netflix.

Sisältöjen kehittämisessä on tärkeää kuunnella tarkasti asiakkaita, koska hoivakotien henkilöstö tietää parhaiten, millaiset teemat arjessa ilahduttavat, aktivoivat ja virkistävät.

- Tavoitteenamme on saada sekä hoivakotien asukkaat että hoitajat yhdessä kanssamme ideoimaan, miten HILDA palvelee hoivatyön arjessa entistä paremmin, Maaria Keskitalo sanoo.

Kardemummossa ollaan iloisia kasvaneesta työyhteisöstä ja sen tuomista mahdollisuuksista!

Lue myös

Tilaa uutiskirje

Olen:
Kiitos liittymisestäsi uutiskirjeemme tilaajaksi!
Saat jatkossa kirjeemme kuukausittain sähköpostiisi.
Oho! Jotain meni pieleen lomaketta lähetettäessä.