Agilitykoirista kertova HILDA-sisältö oli yksi niistä hetkistä, jotka jäivät Päivi Mielosen mieleen. Ruudulla vilistivät hauskasti kieppuvat koirat. Hoivakodin asukkaat seurasivat silmä tarkkana, ja vähitellen kävi ilmi, että monella heistä oli ollut elämässään koiria. Yhteinen katseluhetki muuttui keskusteluksi omista lemmikeistä, muistoista ja siitä, millaisia omat koirat olivat olleet. 

Tämä pieni, arkinen havainto kertoi Mieloselle HILDA-palvelun katselukokemuksesta jotakin olennaista: kun sisältö osuu kohdalleen, se ei jää vain tarinaksi ruudulle, vaan se siirtyy luontevaksi keskustelunaiheeksi ihmisten välille. Näin syntyy kohtaamisia.

Päivi Mielonen tutki opinnäytetyössään hoivakodin asukkaiden kokemuksia HILDA-palvelusta. HILDA ei ollut Mieloselle entuudestaan tuttu, joten hän pääsi katsomaan palvelua tuorein silmin. Aihe tuntui silti nopeasti omalta. 

Opinnäytetyön lähtökohta oli yksinkertainen mutta tärkeä: mitä HILDA merkitsee niille ihmisille, joita varten palvelua tehdään?

“Hoivakodin asukkaita vartenhan tätä tehdään. “Aika vähänhän hoiva-alalle hyödynnetään teknologioita, kun ottaa huomioon millä vuosituhannella me eletään.””, Mielonen kiteyttää.

“Asukkaan kokemus ei aina kuulu sanoina. Se voi näkyä hymynä, lauluna tai siinä, että jalka alkaa vipattaa musiikin mukana.”

Asukkaan kokemus ei aina kuulu sanoina

Hoivateknologiasta puhuttaessa äänessä ovat usein palvelun tilaajat, hoitajat, johto ja teknologian kehittäjät. Heidän kokemuksensa ovat tärkeitä, mutta Mielosen työ nostaa esiin ryhmän, joka jää helposti sivuun: varsinaiset loppukäyttäjät.

Hoivakodin asukkaiden kokemusta ei voi aina kysyä vain kyselylomakkeella. Kaikki eivät jaksa, pysty tai halua sanoittaa kokemustaan pitkiksi vastauksiksi. Siksi Mielonen havainnoi HILDA-hetkiä paikan päällä, käytti havainnointilomaketta ja tarkasteli tilanteita jälkeen päin myös kuvaamaltaan videolta.

Videolta on helppo nähdä, mitä tapahtuu, kun tuttu laulu alkaa soida?  Kääntyykö katse ruutuun? Nouseeko hymy kasvoille? Alkaako jalka liikkua rytmin mukana? Syntyykö keskustelu vierustoverin kanssa? Jääkö huoneeseen levoton vai rauhoittunut tunnelma?

Päivi Mielosen mukaan juuri tällaisissa pienissä merkeissä voi näkyä paljon. Asukkaan kokemus ei välttämättä tule ulos valmiina lauseena. Se voi näkyä siinä, että ihminen havahtuu, osallistuu, muistaa tai silminnähden rauhoittuu:

“HILDA luo yhteisöllisyyttä ja lisää mielen virkeyttä.”

‍

Yhteinen katseluhetki avaa muistelun ovia

Tutkimuksessa musiikin merkitys nousi vahvasti esiin. Se ei yllätä 20 vuotta hoiva-alalla työskennellyttä Mielosta.  

Vanhojen laulujen sanat löytyivät monen asukkaan muistista. Lauluun oli helppo tulla mukaan, vaikka muuten keskustelu olisi ollut niukkaa. HILDAn musiikki ei ollut vain taustaa, vaan se toimi reittinä muistoihin, yhteiseen tekemiseen ja osallisuuteen.

HILDA-hetkien aikana asukkaat muistelivat muun muassa kouluaikoja, sota-aikaa ja erilaisia elämänsä vaiheita. Muistoihin liittyi myös vaikeita asioita. Mielosen havaintojen mukaan ryhmän yhteinen keskustelu kuitenkin auttoi siinä, ettei raskaaseen aiheeseen jääty vellomaan. Muisto tuli kuulluksi, ja sen jälkeen voitiin jatkaa eteenpäin.

Tämä on hoivatyössä olennainen havainto. HILDAn ainoa tavoite ei ole pelkästään viihdyttää, vaan luoda turvallisia tilanteita, joissa ihminen saa jakaa omia muistojaan ja elämänkokemustaan toisille. Kun joku jakaa muiston, toinen voi tunnistaa siinä jotain itselleen tuttua ja tärkeää. Kun yksi alkaa puhua, toinenkin voi innostua - ja juttu lähtee käyntiin kuin itsestään!

“Kun sisältö osuu kohdalleen, se ei jää ruudulle. Se siirtyy ihmisten välille.”

HILDA-hetki ei ole vain television katsomista

Ulkopuolisen silmissä HILDA-hetki voisi näyttää tavalliselta television katselulta. Päivi Mielosen tutkimuksen havainnot kertovat muusta.

Parhaimmillaan HILDA-hetki käynnistää tapahtumaketjun. Ensin tarinasta nousee jokin  tunne, havainto tai muisto. Sitten syntyy keskustelu. Lopulta huoneessa on yhteinen tilanne, jossa asukkaat ja hoitaja jakavat jotakin samaa.

Tämä on tärkeä ero passiivisen ruutuajan ja ohjatun HILDA-hetken välillä. Television ruutu ei itsessään ole ratkaisu. Ratkaisevaa on, mitä televisioruudun äärellä istuvien ihmisten välillä tapahtuu.

Mielonen kannustaa siihen, että HILDA-hetkessä olisi mukana hoitaja, joka vetää tai kannattelee tilannetta. Hoitajan ei tarvitse keksiä kaikkea itse, mutta hänen läsnäolonsa lisää keskustelua ja auttaa viemään hetkeä eteenpäin. “En itsekään ole mikään esiintyjä, mutta HILDA tekee oman esilläolon helpoksi” Mielonen kertoo.

HILDA toimii parhaimmillaan aloitteentekijänä. Se antaa yhteiselle hetkelle teeman tai aiheen, rytmin ja rakenteen. Kohtaaminen tapahtuu silti ihmisten välillä.

“Kun hyvä ratkaisu on keksitty, miksei sitä käytettäisi?”

Mielosen tärkein viesti hoitajille on käytännöllinen. Jos HILDA-hetken käynnistäminen mietityttää, sitä kannattaa kokeilla!

Hänen havaintojensa mukaan HILDAn katseluhetkillä oli virkistävä vaikutus. Asukkaat olivat iloisia, osallistuivat laulaen ja lähtivät mukaan keskusteluun. Mielosen tutkimus osoitti, että pienikin yhteinen hetki voi nostaa osallistujien vireyttä, ja siten muuttaa koko päivän tunnelmaa!

‍“Pienikin yhteinen hetki voi nostaa vireyttä ja muuttaa päivän tunnelmaa."

Päivi Mielosen opinnäytetyö on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

‍