TV-alan konkari Kirsi Markkanen kehittämään sisältöjä

Pitkän uran tv-sarjojen ja dokumenttien käsikirjoittajana tehnyt Kirsi Markkanen on aloittanut Kardemummon sisältösuunnittelijana. Tv-alan konkarin alku uudessa työssä on sujunut vauhdikkaasti. Tässä jutussa esittelemme Kirsin ja kerromme, mitä uutta HILDA-palveluun on odotettavissa.

Kirsi Markkanen on aloittanut Kardemummon sisältösuunnittelijana tammikuun puolessa välissä. Ensimmäinen työpäivä alkoi uuden tuotannon parissa.

– Pääsin työstämään käsikirjoitusta ja suunnitelmaa uuteen sisältöömme, joka käsittelee Suomen Lottia. Voisi sanoa, että työ alkoi lähes syöksyllä kuvauksiin, Kirsi kertoo.

Kirsi Markkasen ammatillinen tausta on televisiosta, jossa hän on työskennellyt käsikirjoittajana.

– Olen televisiotyön konkari. Viimeiset 6 vuotta olen toiminut Ylellä pyörineen Elossa 24h -sarjan pääkäsikirjoittajana, Kirsi kuvailee itseään.

Palkittu tositv-sarja kertoo suomalaisen terveydenhuollon arjesta. Markkanen oli vuonna 2022 Kultainen Venla -finalistiehdokkaana sarjan käsikirjoittamisesta.

– Lisäksi olen tehnyt pitkään Ylelle erilaisia dokumentteja ja henkilökuvia tunnetuista ja kiehtovista suomalaisista henkilöistä. Iso ja merkityksellinen työ itselleni oli myös Sivuraiteilla-sarjan käsikirjoitus ja ohjaus 2012–13. Ohjelma seurasi syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Kirsi kertoo, että muuttaessaan Helsinkiin töihin vuonna 1998 hän tuli elokuva-alalle elokuvajärjestäjäksi. Työ kulki kuvaussihteerin ja tuotantopäällikön tehtävien kautta käsikirjoittamisen ja ohjaamisen pariin.

– Olen opettanut mutten varsinaisesti opiskellut tätä alaa. Työurani alussa ei tv- ja elokuva-alan koulutusta edes ollut olemassa samalla tavoin kuin nyt.

Koulunpenkin sijaan oppia ja alan osaamista on kertynyt työtä tehdessä lukuisissa suomalaisissa tv- ja tuotantoyhtiöissä, kuten Filmiteollisuus, Production House, Yle, ITV ja Warner Bros.

Kardemummolla Kirsi Markkanen kehittää ja suunnittelee sisältöjä

Kardemummolla Kirsi vastaa HILDA-palvelun sisältöjen suunnittelusta ja kehittämisestä.

– Tv-maailmasta tuon mukanani audiovisuaalisten tuotantojen monipuolista kokemusta. Kardemummolla vastuullani on luotsata meitä kertomaan entistä kiehtovampia ja tunteita herättäviä tarinoita.

Kirsi tuo Kardemummoon myös uutta osaamista sisällöntuotannon kehittämisestä ja sisältökokonaisuuksien hallinnoinnista ja johtamisesta.

– Luovan sisältötyön tekeminen vaatii järjestelmällisyyttä, ja tv-puolella työskentely on opettanut projektien tuotannollistaloudellista hallintaa, Kirsi kertoo.

Kardemummon nykyisten sisältöjen katsojat ovat pääosin hoivakodissa eläviä muistisairaita ihmisiä. Kirsi Markkanen pitää tärkeänä, että HILDA-palvelun sisällöt ovat kerronnaltaan rauhallisia. Aiheeksi riittää yksikin hyvä haastateltava tai mielenkiintoinen ja merkityksellinen paikka, jonka äärelle voi pysähtyä tunnelmoimaan ja tutkimaan aihetta.

Merkityksellinen työ yhdistyy antoisaan perhe-elämään

Työ on aina ollut Kirsi Markkasen omassa elämässä hyvin tärkeää. Nykyisessä elämänvaiheessa myös perhe-elämä vetää puoleensa, ja Kirsi kertoo tuovansa Kardemummolle aitoa Mummo-energiaa.

– Olen innokas isoäiti lapsenlapselleni, joka on 3-vuotias. Lisäksi olen sijaisvanhempi alakoululaiselle lapselle, ja hänen kanssaan elämä arjessa maadoittaa.

Minulle on aina ollut hirveän tärkeää pohtia tekemäni työn merkitystä. Haluan katsojan pysähtyvän, miettivän jotain.

Muutama vuosi sitten Kirsi Markkanen opiskeli ympäristöalan tutkinnon. Kestävään kehitykseen liittyvät teemat ovat alkaneet tuntua tärkeiltä.

– Minulle on aina ollut hirveän tärkeää pohtia tekemäni työn merkitystä. Haluan katsojan pysähtyvän, miettivän jotain. En ole niinkään viihdemaakari, vaan haluan puhua oikeista asioista, mutta se ei estä etteikö asian käsittelytapa voisi olla viihdyttävä ja hauskakin, Kirsi sanoo.

Kardemummon sisältöjen tehtävä on tuoda iloa hoivakodin asukkaalle. Samaan aikaan yrityksessä ymmärretään hoiva-alalla työskentelevien ammattilaisten työn arkea. Monipuoliset ja jatkuvasti uudistuvat sisällöt varmistavat sen, ettei jokaisen hoitajan tarvitse itse kuratoida sisältöä asukkaiden kanssa vietettäviin toimintahetkiin, vaan HILDA-palvelu tarjoaa tämän.

Millainen on Kardemummon sisältöjen tulevaisuus Kirsin astuessa puikkoihin – mitä uutta voimme odottaa?

– Paljon uutta mielenkiintoista on tulossa! Talven ja kevään aikana pääsemme esimerkiksi mäkihyppääjä Toni Niemisen seurassa urheilumuseoon. Voin luvata, että kiinnostavia ja valovoimaisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan on luvassa myös jatkossa.

Myös palvelun sisältöjen kehittäminen on mielessä koko Kardemummon tiimillä.

– Mietimme Kardemummossa paljon sitä, miten voisimme vielä paremmin tukea myös hoiva-alan ammattilaisia heidän työssään. Tässä kuullaan varmasti paljon lisää kevään aikana, Kirsi kertoo.

KUKA?
  • Kirsi Markkanen, tv-käsikirjoittaja, ohjaaja, Kardemummon sisältösuunnittelija.
  • Asunut lapsena ympäri Suomea, mutta kouluikäisenä kotipaikka oli pitkään Kiuruvedellä Pohjois-Savossa. Nykyisin asuu Helsingissä perheensä kanssa.
  • Tuo Kardemummoon ”mummo-energiaa”, ja viettää aikaa mielellään 3-vuotiaan lapsenlapsen kanssa.
  • Työskennellyt lukuisissa suomalaisissa tuotantoyhtiöissä freelancerina käsikirjoittamisen ja ohjaamisen parissa. Ensi kontakti tv-alaan Yhdysvalloissa Seattlessa, jossa nuorena harjoittelussa tv-asemalla.
  • Harrastusten suhteen ”innostuja”, tällä hetkellä kiehtoo savate-potkunyrkkeily. Lisäksi kokkailee ja leipoo.
  • Haaveilee mummonmökistä Berliinissä: ”Helsinki on kotini, mutta sivurakkaus on Berliini. Itäisessä Berliinissä on siirtolapuutarhamökkejä, haaveilen sellaisen hankkimisesta puutarhatonttuineen kaikkineen!”

Lue myös

Tilaa uutiskirje

Olen:
Kiitos liittymisestäsi uutiskirjeemme tilaajaksi!
Saat jatkossa kirjeemme kuukausittain sähköpostiisi.
Oho! Jotain meni pieleen lomaketta lähetettäessä.