Tutustu meihin

Kardemummo ei olisi Kardemummo ilman sen vaaleanpunaista, lempeää ja moniammatillista henkilöstöä. Työntekijöitämme yhdistää palo sujuvoittaa hoiva-alan arkea ja lisätä elämän hyviä hetkiä. Olemme vakuuttuneet HILDA-palvelun positiivisista vaikutuksista ja siksi työtä onkin luontevaa tehdä koko sydämellä.

Kardemummon tarina

Kardemummo palvelee suomalaista hoivayhteisöä vuorovaikutteisilla ja monipuolisilla HILDA-palvelun sisällöillä ja HOITAJA-hetkillä. Tänä päivänä tehtävämme on edistää ja tukea koko hoivayhteisön hyvinvointia, ja siten auttaa rakentamaan laadukasta ja hyvää elämää ikäihmisille. 

Vuonna 2016 perustetussa yrityksessämme yhdistyy osaaminen vanhustyöstä, musiikista ja tarinankerronnasta, teknologiasta sekä hoiva-alan hyvinvoinnin tukemisesta.

Tänä päivänä Kardemummo on kestävästi kasvava ja monipuolisia sisältöjä tarjoava yritys, jonka palvelua käytetään ympäri maata. Tuomme hoivakotien hyväksi todetut toimintamallit tähän päivään lempeän teknologian avulla ja tuemme hoiva-alan ammattilaisten työhyvinvointia. 

Olemassaolomme tärkeys on vahvistunut vuosi vuodelta. Kehitämme palveluamme jatkuvasti, mutta se mikä säilyy muuttumattomana on sitoutumisemme ikäihmisen ja hoitajan hyvinvoinnin lisäämiseen!

Tutustu meihin

full width banner

Huumori, ilo ja uudet oivallukset ovat tärkeimmät työkaluni Kardemummon sisältöjen suunnittelussa.

Kirsi, Kardemummon
sisältösuunnittelija

Asiakkaitamme