Hoitajat ovat kullanarvoinen tietolähde HILDA-palvelun kehittämisessä

HILDA-palvelun monipuoliset sisällöt ilahduttavat ikäihmisiä hoivayhteisöissä ympäri Suomen. Musiikki, jumpat, nojatuolimatkat sekä erilaiset luontoaiheet ovat keränneet runsaasti positiivista palautetta, ja sisältöjä laajennetaan jatkuvasti. Mutta mistä sisältöideat ovat lähtöisin? Geronomi Samu Vatanen paljastaa, että hoivakodeissa työskentelevät hoitajat ovat HILDA-tiimille korvaamattoman arvokas tietolähde.

Alkuperäinen idea HILDA-palvelusta sai alkunsa Samu Vatasen opintojen aikaan. Pitkään muusikkona työskennellyt ja tuohon aikaan geronomin opintojaan tehnyt Vatanen kiinnostui kovasti musiikin aktivoivasta vaikutuksesta ikäihmisiin, mukaan lukien muistisairaat ja muut heikentyneen toimintakyvyn kanssa elävät henkilöt.

- Musiikin laaja-alaiset positiiviset vaikutukset alkoivat kiinnostaa minua toden teolla opintojen aikana, ja etsin tuolloin aiheesta paljon lisätietoa. Kehitimme tältä pohjalta ensimmäisen version HILDA-palvelusta, josta puhumme muuten vieläkin leikillisesti musa-HILDAna. Hauskaa sinänsä, tämä ikäihmisen syntymävuoteen perustuva musiikin, valokuvien ja muistia aktivoivien kysymysten yhdistelmä on vieläkin yksi HILDAn suosituimmista osioista, Kardemummon tuotekehityksestä vastaava Samu Vatanen kertoo.

Hoitajat sanoittavat ikäihmisten tunteet

Alkuvaiheensa jälkeen HILDA on kokenut merkittävän kehityskaaren vuosien varrella. Mukaan on tullut yhä monipuolisempia sisältöjä, jotka auttavat ylläpitämään niin kognitiivista, sosiaalista, fyysistä kuin psyykkistäkin toimintakykyä. Yhteistä kaikille sisällöille on se, että ne toteutetaan käyttäjiä aktivoivalla otteella.

- Me Kardemummolla opimme todella paljon hoitajilta. Haluamme aidosti osallistaa koko hoivayhteisöä, ja ajattelenkin, että me teemme tätä työtä ikään kuin yhdessä hoitajien kanssa. Saamme heiltä kullanarvoista tietoa hoivayhteisöjen arjesta, ja tämän tiedon avulla kehitämme palveluamme ja sen sisältöjä yhä laajemmaksi ja monipuolisemmaksi kokonaisuudeksi, Samu Vatanen kertoo.

Uutta sisältöä palveluun tulee viikoittain, ja useita uusia ideoita on samaan aikaan niin suunnitteilla kuin toteutettavanakin. Kardemummo kerää HILDAn käyttäjiltä palautetta ja sisältöehdotuksia monin eri tavoin, mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Pikapalautetta voi antaa suoraan järjestelmässä kätevästi hymiöillä, minkä lisäksi sitä saadaan koulutuksissa ja tapaamisissa, puhelimitse, sähköpostitse ja some-kanavissa.

- Pyrimme aina kysymään hoitajilta palautetta palvelusta, sillä heillä on palvelun loppukäyttäjien eli ikäihmisten paras tuntemus. Ammattilaisina he pystyvät havainnoimaan herkällä silmällä ikäihmisten kokemuksia ja sisältöjen vaikutuksia. He osaavat sanoittaa myös sellaisten henkilöiden tunteita ja reaktioita, jotka eivät sitä itse pysty tekemään, Vatanen kertoo.

Kardemummo on pitänyt korona-aikana kymmeniä käyttöönottokoulutuksia ja videopalavereita, joista on saatu niin kullanarvoista palautetta kuin uusia sisältöideoitakin. Ideoita kootaan ”huippusalaiseen” idealistaan, josta niitä on helppo poimia toteutukseen.

- Parhaimmillaan taisimme saada erään idean toteutetuksi viikossa idean vastaanottamisen jälkeen. Eräs asiakkaamme nimittäin ehdotti etenkin iltakäyttöön tarkoitettua takkatulen loimua ja rätinää, ja siihen yhdistettyä tunnelmallista harmonikkamusiikkia. Tämä toteutettiin sitten pikavauhdilla ja se onkin saanut suuren suosion, Vatanen kertoo.

Erilaisia luontoon, harrastuksiin ja tunnelmointiin liittyviä sisältöjä on tulossa jatkossakin.

- Jos nyt jotain paljastan tulevien sisältöjen yleisestä suunnasta, niin paljon toiveita on tullut esimerkiksi sienestykseen ja marjastukseen, puutarhanhoitoon, neulontaan ja lavatansseihin liittyen. Ja jännä juttu: mitä pohjoisemmaksi mennään maantieteellisesti, sitä täsmällisempiä ovat pyynnöt ja ne liittyvät usein esimerkiksi metsästykseen ja tallitöihin. Kaikkiaan olemme saaneet ilahduttavan paljon ehdotuksia, ja otamme niitä avosylin vastaan myös jatkossa, Vatanen sanoo.

Lähetä oma sisältöideasi sähköpostitse asiakaspalvelu@kardemummo.fi, Facebookissa, Instagramissa tai soittamalla 050 537 9082.

Lue myös

Tilaa uutiskirje

Olen:
Kiitos liittymisestäsi uutiskirjeemme tilaajaksi!
Saat jatkossa kirjeemme kuukausittain sähköpostiisi.
Oho! Jotain meni pieleen lomaketta lähetettäessä.