"Täytyy myöntää, että karaokekasetit ovat nyt jääneet"

Nykyään hoivakoti Annassa ja Aapelissa lauletaan ja jumpataan yhdessä HILDAn tahtiin. Toisinaan hoivakodin johtaja etsiytyy itsekin ruudun ääreen ja intoutuu näyttämään esimerkkiä jumppaamiseen.

Pieni ivalolainen hoivakoti Anna ja Aapeli tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikääntyneille. Seitsenpaikkaisessa Annassa ja Aapelissa HILDA-sisältöpalvelu otettiin käyttöön viime vuoden lokakuussa.

Hoivakodin toimitusjohtaja Anna-Liisa Kemppainen kertoo HILDAn käyttöönoton sujuneen mutkattomasti.

- Omat epäilykseni koskivat korkeintaan tekniikkaa, sillä itse en ole lainkaan nörttiluonne. Onneksi meillä on töissä myös teknisesti orientoitunutta porukkaa, Kemppainen kertoo.

Erityistä teknistä osaamista ei käyttöönotossa kuitenkaan tarvittu. Annassa ja Aapelissa odotettiin HILDAn saapuvan suuressa laatikossa, ja pohjoiseen saavuttuaan boksi yllättikin pienuudellaan. Kemppainen kehuu boksia kaukosäätimineen yksinkertaiseksi ja helppokäyttöiseksi laitteeksi, jota jopa johtaja itse osaa käyttää.

HILDAn sisällöt osallistavat muisteluun aktivoivien kysymysten myötä, mikä näkyy myös Annan ja Aapelin arjessa. Kemppaisen mukaan katsottujen sisältöjen teemat herättävät talossa yllättävän paljon jatkokeskustelua ja jatkavat elämäänsä yhteisessä puheessa.

- Enkä itsekään malta aina pysyä poissa, kun näen, että HILDA on päällä. Ajattelen, että erityisesti tässä ajassa sen sisällöt tarjoavat vaihtelua jatkuvalle koronauutisoinnille. Minulle on tärkeää saada vanhukset hymyilemään.

Esimerkki jaetun naurun voimasta löytyy läheltä: Kemppainen kertoo heittäytyneensä taannoin itse HILDAn tukinuittojumpan mannekiiniksi ja näyttäneensä hoivakodin asukkaille jumppaamisen mallia television vieressä.

- Siitä tulikin lopulta nauramisen ansiosta vatsalihastreeni. Ihmettelimme asukkaiden kanssa yhdessä, että nauruunko meidän pitää tässä iässä kuolla, Kemppainen naurahtaa.

Korona-aika korostaa virikkeiden tärkeyttä

Annan ja Aapelin asukkaat ovat ottaneet HILDAn omakseen. Anna-Liisa Kemppainen kertoo, että he muistuttavat oma-aloitteisesti itsekin boksin päälle laittamisesta.

Erityisen suosittuja pohjoisen hoivakodissa ovat musiikkiaiheiset sisällöt.

- Ja täytyy myöntää, että karaokekasetit ovat meillä jääneet unholaan. HILDA aktivoi jo itsessään yhteiseen laulamiseen ja muisteluun.

Teknologia ei ole muutenkaan vierasta hoivakoti Annan ja Aapelin väelle, joka seuraa yhteisillä kymppikahveilla aktiivisesti uutisia ja tapahtumia verkkolehdistä sekä sosiaalisesta mediasta. Ikäihmiset ja digitalisaatio eivät lopulta ole kaukana toisistaan, ja elämän eri vaiheissa on mahdollista omaksua uudenlaisia asioita.

Teknologia itsessään herättää kiinnostusta ja kysymyksiäkin, ja yksi ihmetyksen aiheista ovat synnyinvuoteen perustuvat musiikkimatkat. Kemppainen kertoo erään hoivakodin asukkaan ihmetelleen, miten on mahdollista, että HILDA tietää hänen syntymävuotensa.

Korona-aika on tuonut hoivakotien arkeen omat haasteensa ja korostanut entisestään mielekkään ja hyvän elämän tärkeyttä. Anna-Liisa Kemppainen kertookin kuluneen vuoden osoittaneen, miten olennaisia erilaiset virikkeet ovat, kun omaisten vierailuja on jouduttu rajoittamaan.

- Mikään teknologia ei tietenkään itsessään korvaa täysin ihmistä. HILDAn ja sen sisällöt olemme kuitenkin kokeneet toimivan hoivakodissamme rauhoittavana ja elämänlaatua parantavana elementtinä.

Lue myös

Tilaa uutiskirje

Olen:
Kiitos liittymisestäsi uutiskirjeemme tilaajaksi!
Saat jatkossa kirjeemme kuukausittain sähköpostiisi.
Oho! Jotain meni pieleen lomaketta lähetettäessä.